Uusia maisemia

Moi, täysin teoreettiset lukijat joita ei todennäköisesti ole koska olen kertonut tästä blogista noin kolmelle ihmiselle! 

Juoksullinen elämäni on ollut erittäin hauskaa viime aikoina. Ehdin kesäkuun aikana vähän säikähtää että olenko menettänyt ihan kaiken motivaation, mutta se kuukausi oli muutenkin niin väsynyt että jaksamista ei riittänyt kovinkaan monelle ylimääräiselle asialle. Nyt olen kuitenkin taas päässyt kunnolla vauhtiin, ja nautin ihan täysillä! Kaiken muuttorumbankin keskellä olen ehtinyt ja jaksanut lähteä ulos, mistä olen oikeastaan aika ylpeä.

Juhannusviikonloppu vietettiin perinteisesti serkkuperheen luona Kirkkonummella, missä juoksumaisemat olivat yhtä ihanat kuin viime kerralla. Pelkkää peltoa ja metsää! 

Tältä näyttää ihminen, joka on kaksi päivää aikaisemmin ollut kahden ja puolen tunnin hellelenkillä muistamatta laittaa yhtään aurinkorasvaa...

Viimeinen lenkki vanhoissa maisemissa! Ihan kiitettävät 18 kilometriä: Iidesjärven rantaa, Kalevankankaan hautausmaan läpi, Hatanpään arboretum, Ahlmanin ammattiopiston lehmät... Paljon muistoja viime vuosilta mahdutettu yhteen aamupäivään.

Viime viikko on ollut todella hektinen, mutta: muutto on nyt ohi!! Pari kassia roikkuu vielä vanhalla asunnolla koska olin nero joka ei tarkistanut kaikkia kaappeja, mutta uusi asunto on jo asunto eikä pelkkä tavaraläjä, kissa kehrää tyytyväisenä sohvannurkassa ja juoksukengät ovat päässeet ahkeraan käyttöön. 

Pari päivää sitten viikon kova treenini oli mäkisessä metsässä (4min juoksu, 1min kävely) x 3, 7km yhtäjaksoinen juoksu, (1min kävely, 4min juoksu) x 3, 5min kävely. En muista milloin olen viimeksi ollut yhtä poikki kuin sen seitsemän kilometrin jälkeen! Tasaisella asfaltilla viileämmällä kelillä se olisi vielä ollut ihan siedettävää, mutta kun ihmiset sanoivat että Suolijärven ympäri menevä polku on mäkinen, en tajunnut heidän tarkoittavan että se on ihan oikeasti mäkinen. Hyvä luoja.

Mutta! Seitsemän kilometriä yhtäjaksoisesti! Eikä tuo edes ollut ensimmäinen kerta. Enkö minä ihan äsken ihmetellyt sitä, kuinka jaksoin ensimmäistä kertaa juosta viisi kilometriä? Ihan mieletöntä nähdä, kuinka kehittyy,

 

Eilen oli lähtiessä hyvä fiilis, mutta ilmankosteus tuntuikin yhtäkkiä olevan noin 3000%. Näytin pikaisesti lähetetyssä selfiessä sammakolta. 

Välillä hermostuttaa että tulenko pääsemään tavoitteisiini koska en ole seurannut ohjelmaa ihan niin tarkasti kuin pitäisi (ei muita syitä kuin laiskuus), mutta sitten katson juoksupäiväkirjaani ja muistan:

1. Viikoittaiset kilometrini ovat välillä jopa kaksinkertaistuneet viimeiseen treenikierrokseen verrattuna, 
2. treenaan paljon tehokkaammalla (eli matalammalla) teholla kuin silloin,
3. en minä yritä parantaa puolikkaan aikaani kuin viidellä minuutilla, ja
4. ihan oikeasti - ei se niin vakavaa ole. 

Välillä jumitun liikaa miettimään aikoja ja vertailemaan tilastoja ja vaikka mitä, mutta sitten muistan sulkea päiväkirjan/välilehden/aivot ja hengittää hetken. Minä en kilpaile ketään vastaan. Elämänlaatuni ei ole mitenkään riippuvainen siitä, että onko syyskuun puolikkaan aikani yli vai alle 2:18. Teen tätä sen takia, että nautin tästä. Tämä on hauskaa. Ei sillä ole mitään väliä, että onko asia vähän juosten kustu.

(Btw - on ihanaa seurata, kuinka treeniselfieissä tukka kasvaa koko ajan! ♥)